Oulun messut ovat takanapäin. Kiitokset kaikille osastollani vierailleille - teimme yhdessä tosi kivat messut!
Messut ovat tärkeitä tapahtumia monellakin tavalla. Käsityöläiset työskentelevät omissa pajoissaan. Työ on mukavaa, mutta aika yksinäistä puurtamista. Joskus omassa mielessä pyörii kaikenlaiset ajatukset oman työn merkityksestä. Tulee pohdittua, onko edes järkevää tehdä koruja? Eihän niitä voi esimerkiksi syödä.
Sitten messuilla tapaa ihmisiä, jotka antavat palautetta, kuinka paljon iloisia ajatuksia ja myöteisiä tunteita nukkeni herättävät. Oma ajatukseni siitä että koruni olisivat ns. hyvänmielen koruja, on löytänyt muitakin samoin ajattelevia. Täytyy sanoa että näistä kohtaamisista saa valtavan määrän voimia taas tehdä työtänsä. Luulenpa että moni käsityöläinen on kanssani samaa mieltä.
Kiitokset siis vielä teille ihanille ihmisille, jotka vierailitte messuilla viikonloppuna täyttämässä minun ja monen muun käsityöläisen voimavarastoja : )
Nähdäänpä taas.
Erilaiset Enkelit on oululainen yhden naisen yritys.
Tässä blogissa jaetaan kanssasi arjen pieniä ihmeitä. Tervetuloa mukaan! :)
Tässä blogissa jaetaan kanssasi arjen pieniä ihmeitä. Tervetuloa mukaan! :)
Blogiarkisto
-
►
2015
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2014
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2013
(7)
- ► huhtikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2012
(5)
- ► joulukuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
▼
2011
(8)
- ► joulukuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2010
(5)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)